Maailma on pullollaan huippunopeita pikaveneitä ja erilaisia siviilikäyttöön tarkoitettuja piensukellusveneitä. On kuitenkin ennenkuulumatonta, että nämä kaksi asiaa yhdistettäisiin yhteen menopeliin sellaisilla ominaisuuksilla maustettuna, kuin mitä Marion Hyper Sub alus tekee. Floridassa asustava Reynolds Marion on kehittänyt veneen, jollaista ei takuulla muilta löydy. Erikoiseksi kahdella 440 hevosvoiman dieselmoottorilla varustetun Marion Hyper Sub -veneen tekee se, että tämä kykenee melkoisen ällistyttäviin suoritusarvoihin niin veden päällä, kuin myös pinnan alla. Veden päällä liikuttaessa tämä viiden henkilö alus kiihtyy tarvittaessa aina 40 solmun, eli 74 m/h nopeuteen. Kun maisemat veden pinnan yllä alkavat kyllästyttää, on aluksella mahdollista sukeltaa pinnan alle turvallisesti aina 76 metrin syvyyteen saakka. Veden alla liikkuessa voimanlähteeksi vaihtuu dieselistä sähkömoottori.

Alus on vasta prototyyppivaiheessa, mutta tällä on tehty jo useita, maksimissaan 1,5 tunnin mittaisia sukelluksia. Mahdollisia käyttökohteita tälle ihmealukselle voisivat olla esimerkiksi Öljynporaustyöt, vedenalaiset rakennustyöt, pelastustehtävät, tieteellinen tutkimus, sekä tietenkin ökyrikkaiden virkistyskäyttö. Laitteen hinta on vielä julkistamatta, mutta tämän luvataan olevan kilpailukykyinen aluksen ominaisuuksiin nähden.

Kapteeni Nemon Nautilus tuli tästä jotenkin jännästi itselleni mieleen.

Lähde: hyper-sub.com

Edellinen artikkeliBallena Seats3D on loistava idea, amerikkalainen paikanvarauspalvelu
Seuraava artikkeliSheepo LEGO Bugatti Veyron 16.4 on 7-vaihteinen ihmelelu