Kun aika jättää, eikä henki enää pihise, niin ihmisruumis on melkoista ongelmajätettä. Yleisesti arkussa hautaamista ekologisempana vaihtoehtona pidetty polttohautaus vaatii sekin suuren määrän energiaa ja jättää jälkeensä runsaasti haitallisia kaasuja, ennen kuin koko ihmiskeho on poltettu tuhkaksi. Brittiläinen yritys nimeltään LBBC technologies on älynnyt tarttua ongelmaan ja kehittänyt hieman pesukonetta muistuttavat, kokonaan uuden tyyppisen krematoriolaitteen, joka kykenee hävittämään ihmisruumiin ainoastaan kolmessa tunnissa.

Resomator -nimisen laitteen toimintaperiaate perustuu lämmön, paineen ja kemikaalien yhdistelmään, jotka yhdessä liuottavat edesmenneen henkilön kudoksen kiihdytettyä maatumista muistuttavassa prosessissa kompostikelpoiseksi lietteeksi. Lopulta prosessista jäljelle jäänyt luuranko jauhetaan hautaseremoniassa käytettäväksi tomuksi.

Tällä hetkellä Resomaattoria kauppaava yritys käy kamppailua eri maiden viranomaisten kanssa saadakseen käyttöluvan laitteelle ruumiinhävitystarkoitukseen. Laitteen myyntihinta on 300 000 puntaa, eli vajaat 350 000 euroa.

n

{democracy:245}

Lähde: dailymail.co.uk

Edellinen artikkeliPiezo Shower lämmittää veden itsestään hyödyntäen nanoteknologiaa ja piezokuituja
Seuraava artikkeliMotorola Moto MT820 on kahden näytön puhelin, joka näyttää 3D-kuvaa -huhu