Star Wars fanikuva: Marc Dawson

Viimeistään James Cameronin Avatarin myötä kävi selväksi että kolmiulotteisuus on tällä hetkellä kiistatta elokuvateollisuuden kovin juttu. Uusia 3D elokuvia putkahtelee teattereihin jo harva se viikko ja myös ensimmäiset kotikäyttöön suunnatut 3D-televisiot saapuvat myyntiin tänä vuonna.

Kenellekään ei siis varmasti tule yllätyksenä että myös Star Wars elokuvilla jo miljardeja netonnut George Lucas haluaa napata siivunsa uuden teknologian luomista markkinoista. Aiemmin tänä vuonna järjestetyn Golden Globe gaalan yhteydessä George Lucasin kertoi että  hän on jo vuosikausia pohtinut keinoja alkuperäisten Tähtien Sota elokuvien tuomiseksi kolmiulotteiseen muotoon, mutta vasta nyt teknologia olisi sillä tasolla että laadukas transformaatio olisi järkevästi toteutettavissa.

Verkkosivuston swtorstrategies.com on laskenut, että mikäli yhden elokuvaminuutin muuntaminen kolmiulotteiseen muotoon maksaisi 75 000 dollaria, tulisi kaikkien kuuden elokuvan muuntaminen maksamaan yhteensä noin 59 miljoonaa dollaria. Ei siis tarvitse olla mikään talousnero käsittääkseen että filmien tuottaminen uudelleen elokuvalevitykseen kolmiulotteisena tuottaisi helposti satojen miljoonien voitot.

Mainos: Vuzix 3D videolasit päässä nautit aidoista 3D elokuvista missä tahansa, milloin tahansa  – Superkauppa.fi

Edellinen artikkeliGummi Bear Surgery, kirurgisia operaatioita nallekarkeille
Seuraava artikkeliNeuvostoliittolainen Lunokhod 1 -Kuuntutkimus-ryömijä vuodelta 1970 löytyi