Australialainen Ben Carlin (1912-1981) oli mies, jota ei voida moittia mielikuvituksen ja rohkeuden puutteesta. Mies tuli kuuluisaksi 1950-luvulla tehtyään kunnioitusta herättävän matkan maailman ympäri kulkineenaan toisen maailmansodan aikainen amfibio-maastoauto.

Amfibio-Jeepit olivat tehneet Ben Carliniin suuren vaikutuksen hänen palvellessaan Intiassa toisen maailmansodan aikana. Sodan päätyttyä 1945 odotellessaan kotiuttamista hän totesi ystävälleen, että pienellä laitolla uivalla jeepillä kiertäisi vaikka koko maapallon. Ajatus uskaliaasta retkestä jäi kytemään Carlinin mieleen ja sodan jälkeen hän matkusti Yhdysvaltoihin ostamaan itselleen Amfibio-Jeeppiä.

Auton hankinta oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Yhdeksi kompastuskiveksi muodostui se, että sotilaskäyttöön ja pieniin vesistöihin suunniteltuna auto ei täyttänyt esim. siviilimerenkulun turvallisuusmääräyksiä. Auto koki radikaaleja muutoksia ja sai mm. uuden merenkulkuun paremmin soveltuvan keulan, jonka sisälle mahdutettiin mm. lisäsäiliö polttoaineelle.

Half-Safen ensimmäinen kehitysversio odottamassa neitsytmatkaansa

Lisäksi Jeepin avonainen matkustamo muutettiin umpinaiseksi, sillä valtameren ylittäminen avomatkustamolla olisi ollut suoranainen itsemurhatehtävä. Sota-aikana uivia Jeeppejä oli menetetty varsin pienessä aallokossa matkustamon hörpättyä vettä sisäänsä.  Autosta pyrittiin tekemään matkaa varten turvallisempi ja se saikin nimekseen ”Half-Safe”, eli ”puoli-turvallinen”.

Maailmanympärimatkan onnistuminen ei ollut helppo toteuttaa ja ensimmäinen yritys vuonna 1949 päättyi Atlantin ylityksen jälkeen Jeepin potkurijärjestelmän rikkoutumiseen. Ensimmäinen yritys ei kuitenkaan ollut täysi katastrofi, sillä se todisti Half-Safen olevan merkikelpoinen. Se oli onnistuneesti ylittänyt Atlantin valtameren matkaten Nova Scotiasta Portugalille kuuluville Azorin saarille ja aikaa oli kulunut matkaan kohtuulliset 32 päivää.

Half-Safe lähdössä New Yorkista Atlantin ylitykseen

Englannissa Jeepin potkurijärjestelmä korjattiin ja Jeeppi koki lisää muutoksia merikelpoisuuden parantamiseksi. 1950 aloitti Ben Carlin vaimonsa Elinoren kanssa uuden yrityksen Montrealista Kanadasta ja matkasi erikoisella kulkuneuvollaan halki mantereiden ja valtamerien. Elinore tosin jättäytyi pois kyydistä Intian tienoilla, sillä naisparalla oli paha tapa tulla jatkuvasti merisairaaksi.

Carlin saapui takaisin Montrealiin 8 vuotta lähtönsä jälkeen ja matkaa oli kertynyt yhteensä 79 000 km, joista 19 000 km merillä. Mies kirjoitti maailmanympärimatkastaan kirjan nimeltään ”Half-Safe” ja tarinallaan osoittaa, että suurten retkien aika ei ole ohi. Seikkailun voi löytää sieltä, mistä sitä vähiten odottaa kunhan pitää mielensä ja silmänsä avoinna mahdollisuuksille.

Half-Safe on nykyisin esillä Englannissa, Guildfordin kaupungissa.

Lähteet: 4wdonline.com, oddee.com

Edellinen artikkeliKiinalainen piraatti-iPad pyörii Windows 7:n päällä
Seuraava artikkeliPuerto Ricolainen David Morales Colón oli hautajaisissaan moottoripyörän selässä