Maailman ensimmäinen robotin vihkimä hääpari sai toisensa Japanissa

Vaikka monen hääparin mielestä kirkkohäät ja pappi eivät enää ole välttämättömiä osatekijöitä kahden ihmisen välisissä naimakaupoissa, niin tavallisesti kuitenkin ajatellaan että jonkinlainen seremoniamestari häihin tarvitaan. Japanilainen pariskunta Satoko Inoue ja Tomohiro Shibat päättivät järjestää häittensä juhlallisuuksiin kerta kaikkiaan uniikin virkasuorittajan. Seremonian nimittäin veti lävitse ihmisen sijasta . Sopiva löytyi luontevasti morsiamen, Satako Inonuen työpaikalta, sillä työnantaja Kokoro on erikoistunut erilaisten palvelurobottien valmistamiseen. Seremoniamestariksi valittiin robotti mallia I-Fairy, joka tavallisesti viettää työpäivänsä museoiden oppaana.

Video hääseremoniasta hypyn jälkeen.

Tarina kertoo, että koska alttarilla seremonian suorittanut robotti oli ihmisen ohjaama, vihkiseremonia myös samalla todellakin virallisti liiton. Onko tässä nyt laitaa?

Lähde: dvice.com

Samaa aihetta sivuavat artikkelit

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (12 arviota, keskiarvo: 3.00/5)

Kommentit

  1. Vote -1 Vote +1iRobot
    kirjoittaa:

    Aika turha. Valmiiksi ohjelmoidun vihkikaavan ja ihmisen ohjauksen tarve kyllä aiheuttaa sen että ei tuota voisi robotiksi kutsuakaan…

  2. Vote -1 Vote +1VERILYYYYY
    kirjoittaa:

    Pikasella vilkaisulla otsikosta luulin että joku oli menny naimisiin robotin kanssa, onhan sentään japanista kyse.
    Petyin.

Kerro ajatuksesi

*

Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!