Internetin tietotulvan keskellä luoviessa törmäämme lähes päivittäin kuviin, joista joku väittää että ”ihan varmasti on photoshopattu”, eli kuviin jotka on jälkikäteen muokattu esittämään asioita joita ei ole oikeasti tapahtunut tai olemassa.

Voidaan sanoa, että erilaisten kuvanmuokkausohjelmien yleistyminen viimeisen 15 vuoden aikana on antanut luoville ja mielikuvitusrikkaille ihmisille käsiin työkalut, joilla luodaan tietokoneen näytöllä ihmisten ihmeteltäväksi mitä tahansa mieleen juolahtaa. Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että kuvamanipulaatiot ovat varsin vanha ilmiö ja sitä on harjoitettu liki yhtä kauan kuin kameroita on ollut olemassa.

Yllä olevan postikortti 1900-luvun alusta on varsin onnistunut esimerkki hyvästä kuvamanipulaatiosta. Kuvan kehitysvaiheessa on yksinkertaisesti yhdistetty pöydällä makaava hauki kuvaan tyhjästä junavaunusta ja illuusio jättiläiskalasta on valmis. Tämän kaltaisia postikortteja käytettiin mm. matkailun edistämistarkoituksissa ja uskoisin, että tämäkin postikortti herätti hilpeyttä ja hyvää mieltä saajassaan.

Mutta todennäköisesti kuvat herättivät myös pienen ajatuksen siitä että kyseisellä paikkakunnalla taitaa todella olla hyvät kalavedet, kun siitä näin leikkiä lasketaan…

Sadonkorjuuta Kansas Cityssä vuodelta 1908

Yllä olevan kaltaisilla kuvilla oli matkailun lisäksi myös pyrkimys houkutella alueelle uusia asukkaita (aavistuksen liioitellulla) lupauksella hedelmällisestä ja tuottoisasta maasta.

Loppuun voidaan todeta, että vaikka ajat muuttuvat niin ihmiset pysyvät samanlaisina. Kuvamuokkaukset viihdyttivät ihmisiä yli sata vuotta sitten samalla tavalla kuin tämän päivän nettisurffaria. Mahdollisuudet ja tavoittavuus vain ovat tänä päivänä laajemmat.

Lähteet: wisconsinhistory.org

Edellinen artikkeliBlair Neal: Color a Sound – piirtoheitinsoittorasia soi hyvin, kaipaa säveltäjää
Seuraava artikkeliSuper Sexy CPR, Ensiapuopas: alusvaatemallin elvytys