Tai niin siis uskotaan tai halutaan uskoa. Tutkijat kokosivat tusinasta palasta tämän 20-senttisen silttikivi-esineen. Esineen iäksi on arveltu 28000 vuotta, ainakin. Kun sitä ei käytetty arveltuihin tarkoituksiin, sitä käytettiin tuluksena, jäljistä päätellen. Seksiaiheen puolesta puhuvat peniksen muoto ja sen ympäri kaiverretut viivat. Palaset joista tämä koottiin löydettiin luolasta, jossa oli sekä ihmisen että neanterdalinihmisen jäänteitä, joten ei ole voitu päätellä kumpi tämän sinne on jättänyt, luultavasti esineen rikkoonnuttua.

Esinettä pidetään erityisenä siinä mielessä että löydökset tuon ajan hedelmällisyysveistoksista käsittelevät aiheeltaan yleensä naisen piirteitä.

Minä pidän tätä huiputuksena tai ainakin epäilyttävänä. Tällaisen esineen luokitteleminen seksiesineeksi vain heijastelee tutkijoiden omaa kuvaa tuosta ajasta. Mistä tietää vaikka olisi ollut taikurin taikasauva tai joku shamaanin työkalu.

Lähde: austriantimes.at (via www.geekologie.com)

Edellinen artikkeliPyöräilijät kokoontuvat huomenna Helsingissä paremman liikkumismuodon puolesta!
Seuraava artikkeliEnsimmäinen moderniin teknologiaan perustuva 3D-pornoelokuva on valmis