Kaikki tieteisfiktioon perehtyneet tietävät, että lähitulevaisuudessa jokseenkin kaikki ihmiskehon osat on mahdollista korvata bionisilla proteeseilla. Teknologian kehityksen myötä markkinoille ilmestyy jatkuvasti toinen toistaa kehittyneempiä proteeseja, jotka ovat ominaisuuksiltaan koko ajan lähempänä ihmisen alkuperäisen raajan tai elimen suorituskykyä

Kehityksen huippua bionisten raajojen markkinoilla edustaa tällä hetkellä Englantilainen BeBionic, joka on kehittänyt ulkoisesti erehdyttävästi aitoa ihmisen kättä muistuttavan proteesin. Vaikka 19 eri värisellä silikonivaipalla saatavan bionisen käden voimat ja ketteryys eivät aivan vielä ole aidon ihmisen käden tasolla, niin limutölkki kädellä jo rutistuu mainiosti, eikä tarkkojenkaan motorististen tehtävien suorittaminen ole ongelma. Käden toimitukset alkavat jo kuluvan vuoden kesäkuussa.

Koneraajojen huima kehitys pistääkin miettimään, missä vaiheessa bionisten proteesien ominaisuudet ylittävät ihmisten aitojen raajojen vastaavat. Ehkäpä jo muutaman kymmenen vuoden päästä näemme ensimmäiset teknologian avulla ”parannellut” ihmiset, joiden fyysinen suorituskyky ylittää tavallisen, ruisranteeseen luottavan ihmisen vastaavan.

BeBionic -raajan teaser-video hypyn jälkeen

Lähde: bebionic.com

Edellinen artikkeliMichael J. Miller valmistaa piikivestä työkaluja ja teriä luonnon omilla työkaluilla
Seuraava artikkeliHelbert Ferreira & Remi Melander: The Light Bulb Effect