Ensimmäinen kokonaan tietokonegrafiikalla toteutettuja kohtauksia sisältävä elokuva nimeltään Tron on tänä kesänä saamassa jatko-osan nimeltään Tron legacy (katso eluokuvan traileri Youtubessa). Yksi alkuperäisen Tron-elokuvan ehdottomasti mieleenpainuvimpia kohtauksia oli kohtaus, jossa Elokuvan sankarit kisasivat seikkailun pahiksia vastaan tietokonepelimaailman moottoripyörillä.

Yhdysvaltalainen custom-moottoripyörien valmistaja nimeltään Parker Brothers Choppers on nyt tuonut markkinoille kerrassaan hämmentävän hienon, täysin liikennekelpoisen replikan uuden Tron Legacy -elokuvan moottoripyörästä. Ebayssä myynnissä olevan moottoripyörän hinta perusvarustuksella on 35 000 dollaria, eli noin 28 000 euroa. Perushintaan sisältyy mm. sähkömoottori, hiilikuiturunko, sekä kuvan mukainen, väriltä valinnainen neon-valaistus. Käytännössä pyörä rakennetaan täysin ostajan toiveiden mukaisesti, joten pyörästä kiinnostuneita kehotetaan ottamaan ensin yhteyttä valmistajaan yksityiskohdista keskustelemiseksi. Pyöriä valmistetaan ainoastaan viiden kappaleen erä, joten hintaa voisi pitää tulevaisuuden varmalle keräilykappaleelle jopa kohtuullisena!

Kautta: dvice.com

Edellinen artikkeliREFLECT Showerhead on peilisuihku
Seuraava artikkeliSormenjälkitunnistuksella varustettu valokopiokone pitää kopiorosvot kurissa