”Luottamuksellista tietoa voidaan käsitellä kuin bridgeä pelaisi”

Keksijäin Keskusliitto KEKE ry perusti ”Keksijät” Facebook-ryhmän. Foorumilla on tarkoitus keskustella keksintöasioista ja foorumin kautta saattaa löytää esimerkiksi yhteistyökumppanin projektiinsa. Kansallisena keksimisestä kiinnostuneita yhdistävänä ryhmänä ”Keksijät” soveltuu sen tutkailemiseen, mitä muualla päin Suomea tapahtuu keksintörintamalla.

Keksinnöistä puhuttaessa esiin nousee kysymys, voiko luottamuksellista tietoa käsitellä julkisella foorumilla. Kuten on tiedossa, patentoitavista keksinnöistä puhuttaessa julkaiseminen vie patentoitavuuden, jos sen tekee ennen patenttihakemuksen jättämistä. Ja vaikkei tähtäisikään patentointiin, usein mietityttää, onko soveliasta annostella ideaa julkisuuteen ja missä määrin.

Ratkaisumalliksi luottamuksellisen tiedon julkisen käsittelyn ongelmaan ”Keksijät”-ryhmässä tarjotaan toimintamallia, jossa kaikessa yksinkertaisuudessaan kerrotaan ideasta jotain jättäen salattavaksi tarkoitetun osan paljastamatta. Esimerkiksi voi kertoa ongelmasta, johon on keksinyt ratkaisun ja johdattaa näin lukijakunnan kyseisen keksinnön problematiikkaan. Tai voi julkaista lehtiartikkelin, joka on heikko signaali kyseisen keksinnön tarpeellisuudesta. Tai voi viitata markkinoilta löytyvään lähimpään kilpailijaan, johon on keksinyt parannuksen.

Tämä lähestymistapa muistuttaa bridgen pelaamista. Bridgen alun tarjoussarjassahan kommunikoidaan korteilla, jotta pari tietäisi, onko menestymisen mahdollisuuksia kilpailevaa paria vastaan. Varsinaista kättä ei paljasteta tässä vaiheessa, mikä vesittäisikin koko pelin idean. Analogia luottamuksellisen tiedon käsittelemiseen on läheinen.

Keksijöiden yhteistyön lisäksi luottamuksellisen tiedon käsittely on haasteellista yritysten välillä, jotka ovat keskenään kilpailijoita. Asetelma on kiinnostava, koska kilpailijan ja yhteistyökumppanin välinen ero saattaa olla kuin veteen piirretty viiva. Tällöin salatut yhteistyöfoorumit kuten Helsingin Keksijät HEKE ry:n käyttämä cAme7 voidaan ottaa käyttöön yrityskontekstissa, jossa kaksi kilpailevaa yritystä haluaa selvittää, onko heillä yhteistyön mahdollisuuksia.

Kiitokset artikkelista Nisse Suutariselle.

Edellinen artikkeliTee vanhasta puhelimesta lompakko! Ja antennivikaiset kosketusnäytöt kiertoon kanssa!
Seuraava artikkeliVihkisormus sisäänrakennetulla diaprojektorilla