Asioiden 3D-mallinnuksessa ja skannauksessa keskitytään jostakin syystä useimmiten esineen tai tilan ulkopintojen mallinnukseen. Berkleyn yliopistossa, Kaliforniassa on nyt kehitetty varsin näppärä, hieman haamujengin selkäreppua muistuttava laite, joka skannaa ja digitoi tilan sisätilat lennosta muiden muassa lasereihin perustuvien sensoreiden ohjastamana. Ideana siis yksinkertaisesti on, että kun reppu selässä palloillaan tilassa, tallentuvat tilan 3D-koordinaatit samalla kertaa repun muistiin.

Nopeasti mietittynä 3D-skannerirepulle tulee mieleen runsaasti käyttömahdollisuuksia. Esimerkiksi asuntonäytöt olisi tämän avulla helppo tehdä etätyönä näyttämällä tilaa vaikkapa 3D-television tai 3D-videolasien kautta. Tämän kaltaisesta keksinnöstä olisi hyötyä myös opetustarkoituksessa, sillä tarkan skannauksen perusteella historiallisesti tai luonnontieteellisesti merkittävän kohteen yksityiskohtia olisi helppo tarkastella kolmessa ulottuvuudessa ilman että opiskelijan itse välttämättä täytyisi saapua paikalle. Kolmantena mieleen tulevat tietenkin Elokuva-, ja videopeliteollisuus, jossa halutut peli-, tai kuvausympäristö olisi helppo skannata ensin paikan päällä talteen ja sitten jatkokäsitellä studion työasemalla haluttuun muotoon.

Innovaatiota esittelevä video hypyn jälkeen

Kautta: dvice.com

Edellinen artikkeliPorsche Boeing, tulenlieskoja etuhudlarista!
Seuraava artikkeliJessica Harrison: Dark Ceramics – söpöt posliiniesineet ei niin söpöinä