Monipuolisia 3D-mallinnusohjelmia kuten vaikkapa ilmainen, avoimeen lähdekoodiin perustuva Blender on ollut jo jonkin aikaa kenen tahansa helposti saatavilla. Jokapojan perusläppärikin jaksaa tänä päivänä myös jo mainiosti rendata kevyitä 3D-animaatioita ongelmitta. Sen sijaan fyysisiä kolmiulotteisia mallinnusympäristöjä tarjoavat työkalut ovat vielä tähän päivään saakka olleet harvojen herkkua.

Italialainen rakentelija nimeltään MadSimon on päättänyt hakea tähän puutteeseen ratkaisua oman käden kautta, ja rakentanut itse tavallisen kynän analogiaan perustuvan ”3D-piirtopöydän”. Sovelluksen ideana on, että ilmassa liikuteltavalla kynällä on mahdollista piirtää kuvioita kolmiulotteisiksi malleiksi piirtämällä kuvioita tilaan. Vaikka toteutus on kieltämättä tällä hetkellä vielä viritelmä, olisi vastaava rakenne varmasti helppo tuotteistaa. Tällaista 3D-kynää olisi helppo käyttää myös esimerkiksi fyysisten kolmiulotteisten kappaleiden digitoimiseen, yksinkertaisesti liikuttelemalla kynää kappaleen pinnalla.

3D-piirtopöydän toimintaa esitelty tarkemmin hypyn jälkeen löytyvällä videolla

Lähde: makezine.com

Edellinen artikkeliAutonavigaattori X-siipihävittäjän ohjaustietokoneen tyyliin
Seuraava artikkeliMetsäpaloja sammuttamassa