Vaikka Hilavitkuttimeen juttuja etsiskellessä vastaan tulee viikoittain mitä innovatiivisimpia keksintöjä, niin aina välillä joukosta kuitenkin onnistuu nousemaan härveli ylitse muiden. Siis sellainen laite, joka saa aikuiset miehet hinkumaan täysin vailla hyötykäyttöä olevan leikkikalun perään. Tällä kertaa tällaisen reaktion on toimituksessa onnistunut aiheuttamaan AR.Drone radio-ohjattava helikopteri.

Vaikka radio-ohjattavia helikoptereita on tietenkin ollut myynnissä pitkään, on AR.Drone paketti, jollaista ei aikaisemmin ole nähty. Ensimmäinen erikoinen asia kopterissa on, että tätä ohjallaan iPhone, tai iPod touch laitteen avulla. Wlan antennin tarjoaman yhteyden ja mobiililaitteen muistiin asennetun sovelluksen voimin kopterilla voi valloittaa ilmatiloja yksinkertaisesti ohjainta kallistelemalla. Sen lisäksi että Applen laitteet toimivat kopterin ohjaimena, on näiden avulla mahdollista tarkastella helikopterin menoa lintuperspektiivistä, helikopteriin asennetun kameran lähettämän kuvan kautta.


AR.Drone valmistajan esittelyvideolla

Lopulta iPod tai iPhone tarjoaa mahdollisuuden pelata useamman helikopterin välisiä taistelupelejä ”lisätyn todellisuuden” kautta. Ohjausvalintojen ohella ruudulle nimittäin ilmestyy tulituspainikkeet, joiden avulla kopterilla voi laukoa virtuaalisia ohjuksia viholliskopteria kohden. Hienoksi taisteluominaisuuden tekee tietenkin se, että ammusten lentoradat ja ääniefektit välittyvät verkkokalvoille mobiililaitteen ruudun kautta, reaalitodellisuuteen lisättynä.


AR.Drone kamppailumoodissa

AR.Drone ei myöskään ole mikä tahansa kopteri jonka kuoriin on tungettu kamera. Kameroita on kopterissa itse asiassa kaksi, joista toinen, alaspäin suunnattu pitää yhdessä ultraäänisensorin avulla huolta kopterin lentokorkeudesta ja vakaudesta. Toinen, eteenpäin suunnattu kamera puolestaan auttaa kopteria tunnistamaan reitille osuvat esteet. Etukamera myös lähettää kuvaa ohjaimen virkaa ajavan mobiililaitteen ruudulle. Lopulta mainittakoon, että hiilikuidusta ja muovista valmistettu, neliroottorikopteri kätkee kuoriensa alle kolme gyroskooppia ja kolme kiihtyvyysanturia, jotka yhdessä kameroiden kanssa auttavat helikopterin 462 megahertsin ARM9 tietokonetta pitämään laitteen vakaana.

Lähitulevaisuudessa AR.Dronen ohjaussofta on luvassa myös myös muille mobiilikäyttöjärjestelmille (Veikkaisin että seuraavaksi Android). Lisäksi ohjelmiston seuraavaan versioon on luvattu mukaan mahdollisuus lentolaitteen kameran kuvaaman videomateriaalin tallentamiseen, mikä varmasti avaa uuden aikakauden Youtubeen tuotettujen lentovideoiden saralla. Valitettavasti kopterin saatavuus on tällä hetkellä rajoitettu, ja Suomeen laitetta on lupa odottaa virallisia reittejä vasta ensi vuoden puolella. Euroopassa laitteen suositushinta on tällä hetkellä 299€

Vähänkö siisti siis vai hä?

Mainos: Tilaa Parrot AR.Drone helikopteri nyt Superkauppa.fi verkkokaupasta!

Lisätietoa laitteen kotisivuilta osoitteesta ardrone.parrot.com

Edellinen artikkeliTrailereita pisuaarissa Kinopalatsissa, oho!
Seuraava artikkeliWindows Phone 7 -mainos tietää että ”revolution is coming”