Jokunen viikko sitten Hilavitkuttimeen oltiin salamyhkäisesti yhteydessä verkkokauppa eBayn toimesta, ja pyydettiin osallistumaan kampanjaan, jossa eri aihealueita käsittelevät bloggaajat saavat 200 euroa Paypal-rahaa poltettavaksi, tavoitteena tehdä parasta mahdollista, aihealueeseen sopivaa shoppailua eBaysta.

Alkuperäisenä ajatuksenani oli tehdä omituisin gadget-löytö eBaysta ja sitten shopata tämä. Loppusuoralle oli jo selvinnyt lapsuuden päivinä himoitsemani, kotitalousrobottien uranuurtaja Omnibot 5402 vuodelta 1984, kun vastaan tuli mielenkiintoinen härveli, jolle olisi oikeasti tarvetta. Löysin eBaysta noin 200 euron arvoisen kokoontaitettavan 20″ polkupyörän merkiltään Sunlova, jonka merkillepantavia ominaisuuksia ovat pieni koko, ainoastaan 12 kilon paino ja 6 vaihdetta. Kyseessä vaikutti siis olevan aito kokoontaitettava polkupyörä, jonka voisi helposti heittää auton takakonttiin, tai ottaa vaikkapa junamatkalle mukaan ilman huolta pyöräpaikkojen olemassaolosta.

Löydettyäni lopulta netistä muutaman suhteellisen positiiviseen sävyyn kirjoitetun arvion kyseisestä pyörästä, päätin että tähän satsaan 200 pelimerkkiäni. Tällä hetkellä pyörä kiertää vielä eBay raadin arvioitavana, mutta toivottavasti jo muutaman viikon kuluessa pääsen kirjoittelemaan kokemuksia fillarin ajo-ominaisuuksiin liittyen.

Mikäli verkkohuutokauppashoppailu kiinnostaa, niin kannattaa käydä mysö tutustumassa kampanjaan liittyvään Facebook -sivuun, jossa osaa ottavat bloggaajat jakavat vinkkejä tekemistään eBay löydöistä. Facebook-sivu nimeltään Ostosjahti löytyy osoitteesta http://www.facebook.com/Ostosjahti

Edellinen artikkeliR2-D2 uimapuku tekee naisesta uimakoneen
Seuraava artikkeliOnko ”Strip Me Famous” tosi-TV:n seuraava hitti?