Sonyn ensimmäiset, vuonna 1979 julkistetut korvalappustereot olivat siniset, ja näillä oli hintaa reilut 30 000 jeniä, eli silloisessa rahassa noin 500 markkaa.

Sen jälkeen kun Sony vuonna 1979 toi markkinoille ensimmäisen Walkman kasettisoittimen, on Sonyn tuotemerkillä varustettuja kannettavia kasettisoittimia myyty maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa kappaletta. Aikakautensa ehdoton ilmiö on nyt 31 vuotta myöhemmin saavuttanut elinkaarensa lopun, ja Sony on tämän vuoden huhtikuussa valmistanut viimeisen erän legendaarisella tuotenimellään varustettuja C-kasettisoittimiaan.

Kun tänä päivänä sisäänrakennettu MP3-soitin tuntuu löytyvän jokseenkin jokaisesta tulitikkurasiaa suuremmasta laitteesta vakio-ominaisuutena, alkuperäisen Walkmanin idea ei välttämättä enää nuorempaa sukupolvea sävähdytä. Muistan kuitenkin itse edelleen kun vuonna 1983 sain hankittua itselleni ensimmäiset korvalappustereot, kuten laitteita tuolloin nimitettiin. On sanottava, että tunne oli vallan ihmeellinen, kun omia musiikkikasetteja pystyi ensimmäistä kertaa kuuntelemaan vaikkapa bussissa, kaupungilla kävellessä tai vaikka polkupyörällä huristellessa, täysin muusta maailmasta välittämättä.

Ensimmäiset Leppävaaran Maxi marketin hyllystä löytyneet korvalappustereoni olivat valkoiset (merkkiä en enää muista), ja nämä olivat varustettu sinisillä, nykystandardien mukaan arvatenkin surkeilla kuulokkeilla. Sittemmin nämä vaihtuivat toisiin halpiskorvalappustereoihin ja myöhemmin Sonyn pikkuriikkiseen, ainoastaan hieman kasettikoteloa suurempaan soittimeen. Viimeksi mainitut, Yhdellä AA-paristolla lähes rajattoman pitkään jaksaneet Walkmanit säilyivät pitkään aktiivikäytössä, koko CD-aikakauden ylitse. Siinä jossakin välissä heräteostona hankkimani Philipsin kannettava CD-soitin jaksoi juuri ja juuri soittaa yhden CD-levyn neljän AA-pariston voimin, ja oli näin mobiilikäyttöä ajatellen käytännössä hyödytön.

Mahtaako muilta löytyä omia hauskoja korvalappustereoihin liittyviä muistoja?

n

{democracy:262}
Edellinen artikkeliUusi innovaatio Kiinasta: Eläviä taskurapuja automaatista
Seuraava artikkeliJapanilaiset kehittivät pöydälle mahtuvan laitteen, joka muuttaa muovin takaisin öljyksi