Kuvassa viime vuoden piparitalo – tämän vuoden malli avataan joulukuun alussa

Kun tänäkin talvena ympäri Suomen rakennetaan jälleen suhteettoman suuria lumi-, ja jäälinnoja, on muualla päin maailmaa meneillään muita yhtä lailla järjettömiä, vuodenaikaan liittyviä rakennusprojekteja. Esimerkiksi Kanadassa, Niagaran putousten läheisyydessä sijaitseva Great Wolf Lodge -lomakeskus pystyttää tänä vuonna tiloihinsa jo kolmatta kertaa elävän kokoisen piparkakkutalon. Piparkakkutalon materiaaleihin hupenee muiden muassa noin 275 kiloa piparkakkua, 450 kiloa kuorrutetta, 2000 suklaavohvelia, 750 keksiä ja 4900 pretzeliä.

Vaikka aivan asuttavaksi taloa ei voi kutsua, niin tämän sisälle mahtuu kuitenkin mukavasti yksi nelihenkinen perhe aterioimaan. Piparkakkutalossa ateroimisesta seurue joutuu pulittamaan ruo’an lisäksi ylimääräiset 20 dollaria, jotka menevät suoraan hyväntekeväisyyteen.

Kuten arvata saattaa, joulukuun alusta tammikuun puoliväliin saakka avoinna olevasta talosta päätyy kauden mittaan suuri osa parempiin suihin. Tämä kuuluu talon isännöitsijän mielestä kuitenkin asiaan, ja asianmukaisia korjauksia on varauduttu toteuttamaan tarpeen mukaan.

Mainos: hanki mainiot ninja-piparkakkumuotit Superkauppa.fi -verkkokaupasta

Lähde: aolnews.com

Edellinen artikkeliAmerikkalaisten hölmöimmät tyhmyydet
Seuraava artikkeliDarkfin räpylähansikkaista vauhtia uintiharrastukseen