Kun siirtyy suoraan 90-luvulla valmistetusta putkitelevisiosta 40-tuumaisen Sony Bravia KDL-HX703:n ääreen, jokin muuttuu korvien välissä. Katsoja jää koukkuun nestekiteiden väriin ja hypnoottiseen liikkeeseen – ja itse todellisuus alkaa tuntua melko haalealta.

Itse asiassa KDL-HX703 näyttää hyvältä jo ennen kuin virtaa on edes kytketty päälle. Pelkistetty Monilithic Design kiiltävine pintoineen ja selkeine linjoineen on yksinkertaisesti kaunis. Muotoilun ainoa miinus on television paksuus. Vanhaan putkitöllöttimeen verrattuna näky ei vielä kirvele, mutta seinälle ripustettuna työntyy televisio pullottamaan yli 10cm kiinnitystasosta. Kyseessä on siis todella taulutelevisio, ei julistetelevisio.

Lievää kauneusvirhettä tosin tasapainottaa hervoton sarja liitäntöjä. Esimerkiksi neljä HDMI-paikkaa ja kaksi SCART-liitäntää tyydyttänee vaativampaakin käyttäjää. Suurin osa plugeista löytyy myös telkun sivuilta mikä on ripustettaessa oiva ominaisuus. Bravia-taulun multimedia-ominaisuudet ovat erinomaiset. PS3:sta tuttu käyttöliittymä toimii helposti kuin hengittäminen. Ja silloinkin kun asiat eivät solju niin kuin pitäisi, löytyy KDL-HX703:sta sisäänrakennettu kattava suomenkielinen ohjekirja.

Televisiosta löytyy myös Ethernet-portti, jonka kautta laitteen saa kytkettyä verkkoon, Bravia Internet Video-palveluun sekä toistamaan sisältöä muista DLNA-yhteensopivista laitteista. Multimedian nautiskelu onnistuu myös USB-liitännän kautta vanhan kunnon USB-tikun avulla. Laite tukee ainakin MP3, JPEG sekä AVCHD/MP4 ja DivX-formaatteja. Laite tunnistaa myös elokuvien tekstityksiä kuten SRT- ja SUB-tiedostoja.

KDL-HX703:n maukkaimpiin piirteisiin kuuluu myös mahdollisuus streamata televisiokuvaa suoraan verkosta ja vieläpä langattomasti erillisen Wi-Fi -lisäosan avulla, jota ei tosin testituotteesta löytynyt.

Kuva televisiossa on juuri niin kirkas ja tarkka kuin voi teräväpiirtotelkkarissa kuvitellakin olevan. 200Hz Motionflown ansiosta liike on tasaisen vakataa ja sulavaa niin elävää kuvaa katsottaessa sekä varsinkin pelikäytössä. Värien toisto on tasapainoinoinen ja varsinkin kontrastisuhteen osalta televisio suoriutuu erinomaisesti. Kuvan mattapinta estää myöskin heijastuksien näkemistä melko hyvin, eli kirkkaanakaan päivänä ei katsojan tarvitse nähdä itseänsä ruudusta.

Television kaukosäädin hurmaavasta ulkomuodostaan huolimatta on epäkäytännöllinen. Ilman loistavaa silmä-käsi-kordinaatiota hukkuu käyttäjä helposti tähän kahden-käden-kaukosäätimen nappulamereen. Tämäkin siitä huolimatta, että television käyttöön ei tarvisi  juurikaan muita kuin nuolinäppäimiä valikoissa seikkailemiseen (tästä kiittäminen oivaa käyttöliittymää). Yksi kaukosäätimen erikoisuuksista on säätimen alapinnalla sijaitseva virtanappula, josta television saa  helposti epähuomiossa sammutettua kesken kanavasurffailun.

Kaiken kaikkiaan KDL-HX703:n käyttökokemus on todella miellyttävä. Valikot ovat selkeitä ja käyttömukavuuteen on panostettu. Laitteen ulkomuoto on myöskin sellainen, ettei televisiota tarvitse piilotella ystävien tullessä kylään. Ainoa suuri miinus laitteessa on se, että samat luksus-ominaisuudet jotka nostavat television hintaa jäävät luultavasti suurimmalle osalle peruskäyttäjistä enemmän tai vähemmän turhiksi.

Edellinen artikkeliPistä kylppäri joulukuntoon pukemalla pönttö Pukiksi!
Seuraava artikkeliTulosta ja askartele 50-luvun yksibittinen tietokone paperista