Vanhenemisen pysäyttäminen on ehdottomasti tämän päivän alkemiaksi verrattava tiede. Viimeisimpänä nuorentamistieteeseen liittyvänä uutisena kunnioitetussa Harvardin yliopistossa työskentelevät tutkijat ovat onnistuneet kumoamaan vanhenemisprosessin hiirillä siten, että ikäloppujen hiirien vanhenemisen myötä rappeutuneet elimet ovat alkaneet uudelleen uusiutua. Käytännössä hiirten elimet on siis saatu nuorenemaan.

Hiirten ikääntyminen on saatu kääntymään antamalla jyrsijöiden elimistöön telomeraasi -nimistä entsyymiä. Vaikka hiirten nuorentaminen on tietenkin melkoinen harppaus kohti ikuista elämää, on matkassa vielä muutama mutka, jotka estävät menetelmän käytön ihmisiin. Menetelmän soveltamista ihmisiin vaikeuttaa esimerkiksi se seikka, että koe-eläiminä käytetyt hiiret olivat alun alkajaan geneettisesti muunneltuja siten, että näillä ei ollut telomeraasi-entsyymiä syntyessään lainkaan. Lisäksi aikuisessa ihmiskehossa telomeraasi-entsyymi  kasvattaa syöpäriskiä huomattavasti.

n

{democracy:266}

Lähde: engadget.com

Edellinen artikkeliApplen iPad vihdoinkin Suomessa
Seuraava artikkeliPelimiehen ykköslahja täksi jouluksi!