Polkupyörissä tavallisesti käytetty ketjuveto ei missään tapauksessa ole optimaalinen voimansiirtomekanismi. Tehohävikin ja lian kertymisen lisäksi ongelmia on myös akselinsa ympäri pyörivien polkimien toimintaperiaatteessa. Vaikka jaloissa on tietenkin voimaa eniten siinä vaiheessa kun poljinta työnnetään alas päin, täytyisi optimaalisessa menossa tarjoilla vääntöä pyörälle jatkuvasti tasaisella voimalla.

Unkarilainen Stringbike tarjoaa polkupyörän ketjuvedolle nyt uuden mielenkiintoisen vaihtoehdon, nimittäin ”naruvedon”. Naruvedossa polkimien vääntö välitetään renkaalle kahden, rungon kummallekin puolelle liitetyn vaijerimekanismin avulla. Kaksi erillistä mekanismia takaavat keksijän mukaan sen, että vääntö pyörässä pysyy koko ajan vakiona ja että polkimien voima saadaan hyödynnettyä optimaalisella tavalla.

Oheisen videon perusteella periaate vaikuttaa kyllä toimivalta, mutta tämän enempää innovaatiota on kokeilematta vaikea arvioida. Keksijät lupaavat joka tapauksessa naruvedolla varustettuja pyöriä pian markkinoille. Hieno homma myös että edelleenkin uskalletaan hakea rohkeitakin uusi ratkaisuja ikuisuudet saman kaltaisena pysyneeseen polkupyörään!

Tarkempia tietoja ja lisää videoita prototyypistä löytyy innovaation kotisivuilta osoitteesta stringbike.com

Edellinen artikkeliToimiva 3D-tulostettu huilu on tulevaisuutta
Seuraava artikkeliViimeinen tilaisuus varata konepaikka Lantrek ’11 tapahtumaan!