Kun on kerran tottunut luukuttamaan elokuvia ja pelejä monikanavaäänijärjestelmän kautta, on enää vaikea palata tavalliseen kaksikanavaiseen stereoon. Tai ainakin vaikutelma on huomattavan paljon latteampi. Valitettavasti kuitenkin esimerkiksi 7.1 kanavaiset kotiteatterit ovat kalliita, hankalasti asennettavia, sekä naapureita usein häiritseviä. Edellisen näkökulmat mielessä Sony on esitellyt Playstation 3 pelikonsolin omistajille tilannetta helpottavan tuotteen virtuaalisella 7.1 äänentoistolla varustettujen langattomien kuulokkeiden muodossa. Kuulokkeet liitetään suoraan pelikonsolin USB-liitäntään, joten mitään erillistä vahvistinta konsolin ja kuuntelukokemuksen väliin ei enää tarvita.

Syksyllä kauppoihin saapuvien kuulokkeiden markkinahinnan kerrotaan yhdysvalloissa olevan karvan verran alle 100 dollaria. Euroopan myyntihinnasta ei vielä tietoa. Erittäin kiinnostava tuote joka tapauksessa.

Edellinen artikkeliItse tehty mobiili saunankäynnistin
Seuraava artikkeliValomaalauksia pitkällä valotusajalla ja kauko-ohjattavalla helikopterilla – KILPAILU!