Kauan aikaa sitten oli aika, jota kutsuttiin 80-luvuksi. Tuona aikakautena elokuvien erikoisefektit olivat aitoja, eivätkä perustuneet sinisen verhoon edessä näyteltyihin kohtauksiin, joihin sitten lisättiin tausta ja efektit tietokonegrafiikan keinoin jälkikäteen. Tuon ajan tuotantoihin kuului myös kiistattoman kulttimaineen omaava elokuva nimeltään Ghostbusgters, eli Haamujengi. Koskapa meitä nostalgiannälkäisiä, aitojen efektien perään haikailevia elokuvien ystäviä piisaa, kannattaa elokuvista kuten Ghostbusters edelleen tuottaa huimat määrät lisenssituotteita. Ghostbusters elokuvan päähenkilöiden varustukseen kuului tietenkin oleellisena osana protonireppu, jonka avulla oli mahdollista ampua kummituksia kaappaavia lasersäteitä. Tällä kertaa ehdottomasti toivelistalle siirtyykin tähän protoniaseeseen perustuva, aitoa Ghostbusters -protonireppua muistuttava selkäreppu. Mukana jopa erillinen irrotettava sivutasku josta voi kanniskella käsissään kuin aitoa haamulaserkivääriä konsanaan. Mahtavaa, eikö?

Saatavilla osoitteesta Thinkgeek.com hintaan $39,99

Edellinen artikkeliKamera, jonka kenno on skanneri
Seuraava artikkeliWoodsman Axe -kirveskahvipöytä syvien metsien sumpittelijoille