Artikkelin toimitti Toni Gynther-Jokinen
PlayStation 3:lle ilmestyi jatko-osa kolmannen persoonan roolimäiskintäpelille White Knight Chronicles. Kun kuuulin että saan testata peliä, harmitti etten ollut ensimmäisestä osasta koskaan kuullutkaan, miten voisin arvostella kakkososaa? Pelin tekijä on japanilainen studio LEVEL-5 Inc., joka ei sekään ollut entuudestaan tuttu.
Harmitus ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, sillä pelin kannessa komeili teksti: ”Includes fully remastered version of the original White Knight Chronicles”. Tästä siis jäinkin pohtimaan, että voiko tässä nyt puhua yhdestä pelistä vai peli-kokoelmasta? Enivei, kuluttajavinkkelistä katsottuna, kyllä se mieltä lämmittää että yhden pelin hinnalla saakin kaksi.
Peli(t) sijoittuu fantasiamaailmaan, kuningaskuntaan nimeltä Balandor. Koska mukana on alkuperäinen White Knight Chronicles, voi aivan pelin alussa päättää kumman tarinan haluaa pelata. WKC 1 tarinaa ei ole pakko pelata, vaan voi aloittaa suoraan WKC2 tarinan alusta, jonka tarina sijoittuu ajallisesti vuoden päähän ensimmäisestä ja jossa hahmon taso on heti alussa 35.
Molempien tarinoiden päähahmona on nuori maalaispoika nimeltä Leonard. Päähahmoa, ja pitkin matkaa muita mukaan tuppaavia hahmoja, ei voi muokata. Tai no, koska tämä on ’roolipeli’ niin tietysti hahmojen taidot ja varusteet on valittavissa. Taitoja saa perinteisesti kokemuspisteillä ja varusteita rahalla. Mutta jotta mukaan saadaan yksi pelaajan täysin muokattavissa oleva hahmo, niin heti alkuun luodaan pelaajalle avatar: hahmo, joka ei kuulu juoneen, mutta on mukana mättämässä mörköjä neniin.
White Knight on päähenilö Leonardin kanssa sopimuksen tehnyt ’muinainen ase’ – ikäänkuin pullonhenki joka kätkeytyy rautakäsineeseen. Kun White Knight kutsutaan taisteluun, Leonard muuntuu noin kaksin-kolminkerroin isommaksi, ritarin varustukseen sonnustautuneeksi, oikeudenjakajaksi. Tällä isolla (ja huomattavasti voimakkaammalla) hahmolla on sitten hauska liiskata niitä pieniä ihmisiä – tai voihan ne vastustajat olla vaikka kääpiöitä. Mutta jotta taistelut pysyisivät haasteellisina, tulee juonessa vastaan kyllä yhtä isoja pahiksia kuin White Knight itse. Ja toki White Knight-hahmoa voi myös sitten edelleenkehittää, eikä vain niitä ihmismäisiä pelihahmoja.
Peli itsessään on hahmojoukkion liikuttamista kaupungista toiseen, juonenkäänteiden siivittämänä. Kaupunkien välissä on erilaisia maastoja (metsiä, nummia, aavikoita), joissa kussakin on sitten örmelöitä tekemässä matkanteon hankalaksi. Pääsääntöisesti juoni etenee kaupungeissa, ja näissä pääsee myös parantelemaan hahmojaan mm. paremmilla varusteilla.
Tarina ja juoni on monipuolinen, mutta hyvin suoraviivainen, mukana ei ole hirveästi sivuhaasteita joihin voisi eksyä. Pelin kakkososan tarinasta jää paljon saamatta jos ensimmäisen osa tarina ei ole tuttu. Tarinaa viedään eteenpäin runsailla ja näyttävillä välianimaatioilla. Animaatiot on tehty dynaamisesti, eli niin että pelihahmoilla on päällä välianimaatioissakin ne varusteet, jotka niille on taisteluja varten istuttanut.
Grafiikka on terävää ja värikästä, piirrostyyli on japanilaisittain animea. Musiikki ja äänimaailma istuvat hyvin teemaan. Pelituntuma puolestaan on vain kohtalainen, itse en kyllä saanut taistelutilannetta tuntumaan luontevalta pitkänkään pelaamisen jälkeen: taisteluissa pitää jokainen kirveenheilautus valita taisteluvalikosta.
Taistelussa kullakin hahmolla n. 20 slottia, joihin voi kaikenmaailman miekanheilautukset ja tulipallot asettaa. Ja kun pelaa pitkälle niitä tulipallojakin alkaa olla 10 erilaista. Taisteluiden välissä joutuukin turhauttavan usein vaan muokkaamaan taisteluvalikkoa. Ja mitä pidemmälle pelaa, sitä enemmän hahmo osaa: kun kaikki erilaiset miekanheilautukset on hallussa, niin voi alkaa vaikka hiomaan elemental magic:ia. Pian huomaakin osaavansa satoja erilaisia lyöntejä ja taikoja ja niistä pitää valita vain ne parikymmentä soveltuvinta.
Pelimaailma ei ole vapaasti pelattava, vaan pelikentät ovat lineaarisia kuten juonikin, esim. metsä koostuu joukosta polkuja joita pitkin pääsee alueen läpi. Lisäksi, jos käännyt kesken kentän ja päätät palata kentän alkuun niin jo listimäsi örkit ovatkin heränneet henkiin.
Pelissä ei voi pelata pääjuonta netissä moninpelinä, mutta sivujuonia voi pelata nettikaverin avustuksella. Nettitoiminnoissa on myös oman-kylän-rakennus-editori, Georama. Tähän itserakennettuun, Balandor-henkiseen kylään voi rekrytoida hahmoja yksinpelin pääjuonesta ’asumaan’ ja kutsua nettikaverit kylään.
Yhteenvetona, jos animetyyli ja fantasiaseikkailut iskee, on tässä mukava tarina läpikäytäväksi, korjaan, kaksi tarinaa. Tarina ja tunnelma on hyvä ja peli on nätti, mutta pelattavuus hieman tökkii. Tarinaan panostus näkyy myös siinä, että pelistä on tehty myös versio PSP:lle (White Knight Chronicles: Origins), joka ei ole saman pelin porttaus toiseen alustaan vaan ihan oma tarinansa.
