Usein tunnutaan edelleen ajatteltavan, että Kiinalaiset ovat kyllä hyviä valmistamaan asioita halvalla, mutta kun puhutaan innovatiivisestä luomiskyvystä, niin läntinen maailma on vielä selvästi niskan päällä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Kiina on aikojen saatossa tuonut sivilisaatiomme käyttöön muun muassa sellaisia innovaatioita, kuten kirjoituspaperin ja ruudin. Sittemmin lähimenneisyydessä esimerkiksi kotitekoisen lentokoneen ja helikopterin.

Viimeisin huimaava osoitus kiinalaisesta kekselijäisyydestä yhdistettynä sinnikkääseen yrittelijäisyyteen on kiinalaismiehen nimeltään Zhang Wuyi itselleen valmistama henkilökohtainen sukellusvene. Nimellä “Shuguanghao” kastettu sukellusvene pystyy keksijänsä mukaan jopa 10 tunnin kestoisiin sukelluksiin, tämän huippunopeuden ollessa noin 20 kilometriä tunnissa. Aluksen maksimisukellussyvyydestä ei ole tietoa, mutta valtameren pohjia tällä tuskin kalutaan. Hieno saavutus silti kaiken kaikkiaan!

Lähde: gizchina.com

Edellinen artikkeliMaailman nopein kamera tallentaa miljoona kuvaa sekunnissa
Seuraava artikkeliPumpTire on itse täyttyvä polkupyörän rengas