Sekä maalla- että vedessä kulkevat amfibioautot ovat jo iät ja ajat kiinnostaneet mobilisteja kautta maan. Autoissa ylienen polttomoottori ja kompleksiset sähköjärjestelmät ovat kuitenkin huonosti yhteensopivia veden kanssa. Lisäksi tieliikenteen soveltuvat autot painavat lähes poikkeuksetta toista tonnia, joka on paljon veden päällä kannateltavaksi auton kokoiselle alukselle.

Saksalainen Sealander on keksinyt uuden lähestymistavan maalla- ja veden päällä liikkumista yhdistelevään lomailuun. Ratkaisuna on kelluva asuntovaunu, joka siis muuttuu veneeksi kun tämä ajetaan vesille. Nokkelaksi ratkaisun tekee se, että auton raskas mekaniikka voidaan jättää rannelle, ja asuntoveneeksi muuttuneen asuntovaunun vauhdittaminen voidaan hoitaa yksinkertaisella akkukäyttöisellä perämoottorilla.

Ensi vuonna myyntiin saapuva Sealander on kelluvuuden lisäksi myös varsin muuntautumiskykyinen. Asuntovaunusta saadaan nimittäin kuomu poistamalla avomalli, ja kopperon sisältä löytyvästä sohvapöytä-yhdistelmästä saa tarpeen mukaan käännettyä nukkumapaikat kahdelle. Hintaa tälle amfibioasuntovaunulle on luvassa noin 15 000 euroa. Esittelyvideo hypyn jälkeen. Lähde: sealander.de

Edellinen artikkeliLED-urheilukenttä tarjoaa raidoituksen peliin kuin peliin
Seuraava artikkeliHilavitkutin testaa: HP Premium Digital Headset – KILPAILU!