Yksi varteenotettavimmista sovelluskohteista lähitulevaisuuden robotiikalle on talonrakennus. Saattaa esimerkiksi olla, että jo seuraavan talosi rakentaa pikamallinnuslaite laastia kerroksittain perustuksille pursottaen. Toisaalta voi myös olla, että talosi rakentavat lentävät robotit.

Ensi kuussa Ranskan Orléansissa tullaan rakentamaan halkaisijaltaan 3,5 metriä oleva, kuusi metriä korkea torni kokonaan miehittämättömien lentävien robottien toimesta. Torni tullaan valmistamaan polystyreenitiilistä, ja tämä tullaan pitämään pystyssä vain muutaman kuukauden ajan. Kyseessä on siis enemmän konseptuaalinen installaatio, kuin vakavasti otettava rakennushanke. Silti teknologia on äärimmäisen kiinnostava!

Tulevaisuudessa esimerkiksi vanhojen rakennusten restaurointihankkeita voisi hyvinkin toteuttaa vastaavien lentävien droidien voimin. Droidit kun pystyvät lentelemään yläilmoissa vakaasti ja turvallisesti, tehden hyvinkin tarkkoja huoltotoimenpiteitä esimerkiksi vertaamalla muistista löytyviä piirustuksia stereonäön havaitsemiin vaurioihin.

Lähde: inewidea.com

Edellinen artikkeliSaksassa avattiin vuoristorata ilman kiskoja tai vaunuja
Seuraava artikkeliNeulataulukirjahylly on muuntuvaa designiä