Tilien hallintaan, laitteiden lukitukseen ja ties mihin muuhun tarvittavat salasanat ja PIN -koodit ovat tämän päivän jatkuva riesa. Samaa salasanaa ei tietenkään saisi käyttää joka paikassa, mutta toisaalta kuinka kyetä hallitsemaan pahimmillaan useiden kymmenien eri verkkopalveluiden, korttien ja laitteiden tunnussanoja järkevästi? Taiwanin kansallisessa, National Chung Hsing -yliopistossa ollaan nyt kehitetty uusi biologinen tunnistautumiskeino, joka saattaa aluksi kuulostaa hieman oudolta, mutta tarkemmin ajateltuna voisi olla hyvinkin älykäs!

Projektin parissa työskentelevän Chun-Liang Lin:n mukaahn jokaisen henkilön sydämen syke on uniikki, eikä kahta samanlaista löydy. Näyte sydämen sykkeestä voitaisiin siis tallentaa suojattavan laitteen muistiin koodattuna, ja vastaavasti laite saataisiin avattua sykettä kuunnellen. Voisi siis mainiosti kuvitella että esimerkiksi matkapuhelimen reunoihin olisi integroitu pienet sykesensorit, ja puhelimen lukitus avautuisi vain kun oikealla sykkeellä varustettu käyttäjä pitelisi tätä käsissään. Vastaavasti saman kaltainen sensori voisi olla liitettynä muistitikkuun tai tietokoneen näppäimistöön.

Vaikka mitään tällainen järjestelmä ei tietenkään ole täysin varma, niin uskoisin että sykkeen ”varastaminen” ja sitten väärentäminen olisi kuitenkin huomattavasti hankalampi tehtävä pitkäkyntiselle, kuin esimerkiksi sormenjäljen kopioiminen, tai kasvokuvan tulostaminen, joita niin ikään on käytetty vastaavina biotunnistimina.

Kautta: newscientist.com

Edellinen artikkeliMalesialaisartisti maalaa muotokuvia kahvitahroilla
Seuraava artikkeliNokia 808 PureView on puhelin 41 megapikselin kameralla, ja kuolleeksi julistetulla käyttöjärjestelmällä