Vaikka suurin osa älypuhelinten käyttäjistä taitaa jo olla sen verran tottuneita kosketusnäyttöihinsä, että perinteiseen ei-kosketusnäyttöön siirtyminen tuntuisi tuskaiselta, niin pöytätietokoneista puhuttaessa kosketusnäytöt ovat edelleen kuriositeettejä. Ainakin kokemusteni perusteella vertikaalitasossa työpöydällä lepäävän näytön ohjailu koskettelmalla ei yksinkertaisesti tunnu luontevalta. Ehkäpä tulevaisuudessa työpöydän käyttöliittymät perustuvat siis aivan muihin teknologioihin.
Yksi ainakin demoefektinä vaikuttava käyttöliittymärajapinta olisi Minority Report -elokuvasta tutuksi tulleet, käsien ilmassa heilutteluun perustuvat käyttöliittymän. Tuorein tämän tyylista teknologiaa tyrkyttävä sovellus on Leap, joka lupaa tuoda jopa 1/100 millimetrin tarkkuudella liikkeitä tunnistavan eleohjauksen mihin tahansa Apple tietokoneeseen 70 dollarin, eli noin 56 euron hinnalla. Varsin vaikuttava esittelyvideo tästä työpöydälle asetettavasta, USB-liittimellä tietokoneeseen liitettävästä lisälaitteesta hypyn jälkeen.
Leap on tällä hetkellä ennakkotilattavissa osoitteesta leapmotion.com. Toimitusten oletetaan alkavan kuluvan vuoden joulukuussa.



(24 arviota, keskiarvo: 3.71/5)


Ostamassani Samsungin Smart tv:ssä on myös samankalatainen liikkeen tunnistin, jolla voi esim. selailla verkossa käden liikkeillä. Pitkäaikainen surffaaminen kyllä ottaa voimille, koska käsiä ei tue mikään niinkuin hiiressä. Kiva extra esim. karttojen, 3D-työskentely ympäristössä.
uskoisin että työpöydällä ohjaus toimii luontevammin kuin television edessä. Ja kuka tosiaan sanoo että hiiri ei jäisi tämän rinnalle. Esim 3D työskentelyssä eleohjaus yhdistettynä hiiriohjaukseen voisi olla hyvinkin toimiva kombinaatio.
Kuka sanoo, että tuo on vain Applen koneille? Luehan leapin sivuilta FAQ läpi, niin tiedät, että tukee myös Windowsia ja linux-tukikin on tulossa!
luojan kiitos… hetke jo säikähdin et pitäis mäkki ostaa
Tuossa Macissa pyörii nimenomaan Windows (8 sekunnin kohdalla näkyy tehtäväpalkki).
Mielenkiintoinen tuote. Hinta ei ole paha ja jos toiminnallisuus vastaa videota, niin tästä voisi jopa tullakin jotain.
Tällä sivustolla noteerataan vain Applea koskevat tuoteuutuudet. Kaikki muut saavat jäädä pimentoon, olkoonkin että edustavat valtaosaa kaikista innovaatioista.
höpöhöpö
Näin vaikuttaakin tosiaan olevan. Jostakin syystä valmistaja on kuitenkin päättänyt markkinoida innovaatiota ensisijaisesti nimen omaan Applen tietokoneille.
Erikoinen väite ottaen huomioon, ettei Leap:n about-sivulla mainitakaan Applea tai iOS:a (iPod mainitaan laitteen koosta puhuttaessa). Sivulla kyllä näkyy kaiken maailman windows-laitteiden kuvia, ja Windows ja Linuxkin siellä mainitaan ihan nimeltä.
Eli kyllä kyseessä on ihan kirjoittajan oma tulkinta.
Toki mainitaan. Etkö lukenut FAQ-osiota, kohta Who is The Leap ideal for…”Anyone can use The Leap to interact with Windows 7/8 or Mac OS X by clicking, grabbing, scrolling and using familiar gestures like pinch to zoom in 3D space.”
Linux-tuki on vasta ns. “asialistalla”, tällähetkellä valmiina on tuki OS X:lle ja Windows(eille) 7/8.
“Do you support windows?
Yes! We also support native touch emulation for Windows 8.
How about Linux?
Linux support is on the agenda.”
https://live.leapmotion.com/about/