Suola liittyy paitsi maustamiseen, niin myös moneen mytologiaan. Eräiden uskomusten mukaan suolaa voi käyttää noitien torjuntaan, ja esimerkiksi televisiossa 1980-luvulla esiintynyt Timo Taikuri käytti suolaa taikatemppujensa katalysaattorina. Tällä kertaa jutun aiheena oleva suola liittyy samalla kertaa sekä maustamiseen, että mystiikkaan. Brittein saarella, Lontoossa operoiva Huxley Street Monster Supplies on tuonut myyntiin valikoiman erikoislaatuisia suoloja, jotka ovat ovat ainakin tuotekuvausten perusteella uutettu eri tunnetilojen tuoksunnoissa erittyneistä kyyneleistä.
Valikoimasta löytyy raivonkyynelsuolaa, sipulinpilkontakyynelsuolaa, surunkyynelsuolaa, naurunkyynelsuolaa, sekä aivastuskyynelsuolaa (suomen kielen yhdyssanat ovat mahtavia, eikö?)
Kyynelsuoloja on kaupan monstersupplies.org -verkkokaupassa 7 punnan purkkihintaan, tai sitten 30 punnalla koko setti.







vaikuttaa oikein oivalta paketilta.
Timo Taikuri (Timo Kulmakko) oli tunnettu “ananasakäämä” taikasanasta (joka sekin on tosin pekka ja pätkä elokuvista.)
“suolaa, suolaa, enemmän suolaa” hoki ja käytti fakiiri Kronblom (Nils Hedengren) vuonna 1960 lastenohjelmassa nimeltä sirkus papukaija.
niin mutta kun timppa heitti ananaskäämä sanoman aikaan suolaa
voiti piru tämän erän, mutta vielä minä sinut selätän
Vaiko katalyyttinä?
Jaaha, ja mitenköhän nämä kyyneleet on sitten muka kerätty? Vai onko jossain joku ihmisfarmi jossa pidetään porukkaa koko ajan vuorotellen surullisena, iloisena, nuhassa ja sipulit nenässä sekä lypsetään kyyneleet?
Saakohan kyynelfarmiduunari suruillisena olemisesta surullisuus lisää? Vai pitääkö raataa samalla liksalla kuin iloistenkin?