Vaikea sanoa vanhana gillettemiehenä, miten uusin partahöylä käytännössä eroaa vanhemmista tuotteista muuten kuin ajelukokemuksen perusteella. Voihan olla, että uudessa Fusionissa terä liitää poskella vaivattomasti kuin kivennäisvesi hanhen selkää pitkin, mutta lopputulos lienee sama –karvoja on vähemmän kuin niitä oli ennen parranajoa.

Ohiajamisen ja itsensäviiltelyn riski pysyy Fusionissa samana, mihin ei terien tuplaaminen tai triplaaminen auta. Uusimman sukupolven partahöyliin on liitetty myös erillinen tarkkuusterä, jolla ei tosin kokemusteni mukaan onnistu hennoimpienkaan karvojen katkominen.  Huomiota kannattaisi terien sijaan antaa enemmän kahvan ergonomialle: tuntuu että höylää ei voisi pitää uskottavasti edes pygmiheimon pienikätisin partaveikko.

Tosin pakko myöntää, että maailmassa, jossa parranajosta on tehdään elämys, ei Gillettenmiehille suunnattu kuorintavoide olekaan yhtään pöljempi keksintö. Vaikka tökötti lienee vahvasti naisille tarkoitetun kintunrapsutteluöljyn serkku, se tuoksuu silti kiistattoman miehekkäältä. Ei siis tarvitse pelätä, että kulkee pitkin kyliä tuoksahtaen vienosti ruusunmarjalle, vaikka onkin kuorinut ihoaan. Tästä siis pisteet. Tuoteperheeseen kuuluva kasvovoide tekee myös yllättävän hyvää ahavoituneelle ja vuosikymmeniä laiminlyödylle kasvojen nahalle. Lisäksi miehinen pakkaus on plussaa ja esim. syntymäpäivälahjana uusi partahöylä ihonhoitotuotteilla höystettynä on aina varma valinta.

Edellinen artikkeliMies antoi kuolleelle kissalleen lentämisen lahjan
Seuraava artikkeliNikon Fisheye Nikkor 6mm on häkellyttävä laajakuvalinssi