Kun asioita, jotka ovat perinteisesti olleet useampi eri asiaa aletaan yhdistelemään, tulokset ovat usein vaihtelevan onnistuneita. Kukaan tuskin esimerkiksi voi kiistää sitä, että matkapuhelin ja herätyskello ovat varsin toimiva yhdistelmä. Sen sijaan esimerkiksi vaikka kahvinkeittimen, munapannun ja leivänpaahtimen yhdistelmä tavallaan kuulostaa luontevalta, ei tämänkaltainen monitoimikone ikinä onnistunut ottamaan tuulta alleen.

Tällä kertaa yhdistelmälaitteen ajatuksena on yhdistää musiikin kuuntelu ja suihkussa käyminen. Yhdysvaltalainen saniteettitilojen tuotteita valmistava Kohler on tuonut markkinoille suihkun suuttimen, johon liittyy osana langaton bluetooth -kaiutin. Ajatuksena tietenkin on, että suihkussa ei tarvitse tyytyä omaan lauluääneen sävelten ulos kailottamisessa, vaan tässä luotettaisiin sähköiseen äänentoistoon.

Moxie-suihkukaiuttimen hinnasta tai saatavuudesta ei vielä ole tietoa, mutta helpompi ja varmasti edullisempi vaihtoehto on hankkia esimerkiksi mikrofonimallinen suihkuradio, joka kelpaa yhtä hyvin radioasemien kuunteluun suihkussa, kuin myös omien kosteiden lauluesitysten performoimiseen.

Kohler Moxie suihkukaiuttimen esittelyvideo löytyy hypyn jälkeen.

Kautta: kohler.com

Edellinen artikkeliKILPAILU! Voita Angry Birds kahvit ja kupit!
Seuraava artikkeliLentävät, videokameralla varustetut robottihyönteiset ovat täällä – tilaa omasi vaikka heti