Jokin vuosi sitten satuin omistamaan avaimenperän, joka vihellyksen kuullessaan piippasi ja kertoi mihin ne avaimet nyt tulikaan hukattua. Ikävä kyllä en osannut kyseiseen aikaan kuitenkaan viheltää. Indiegogo:ssa tällä hetkellä rahaa kerää sensijaa toinen tapa löytää kadonneita tavaroitaan.

StickNFind perustuu pienoiseen, kolikon kokoiseen ”Bluetooth-tarraan”, joka täpätään laitteeseen tai esineeseen, jonka uskoo kadottavan jossain vaiheessa. Sitten kun tämä prosessi on tullut kokonaisuudessaan suoritettua, voi kaivaa taskustaan älypuhelimen ja alkaa tutkia, missä hukattu kohde mahtaakaan olla.

Systeemi toimii kuten varmaan kaikkien tuntema leikki, jossa kerrotaan etsijälle milloin hän lähestyy kohdetta ja milloin menee kauemmaksi siitä. Älypuhelimen näytölle saa signaalinvoimakkuuspalkkia muistuttavan kuvion, jonka avulla voi lähestyä hukattujen esineiden sijaintia. Lisäksi tarroissa on valo- sekä värinäominaisuus, joten esineiden paikallistamisen pitäisi sujua vaivatta pimeässäkin.

Paristokestoa tarraosille luvataan yli vuodeksi ja laitteen kantomatka paikallistaa kadonneet esineet korkeintaan n. 30,5 metrin etäisyydeltä. Mikäli etäisyys on suurempi, voi älypuhelimensa toki asettaa hälyttämään kun kantama esineeseen saavutetaan. Niitä, joiden silmään vuoden akkukesto ehti jo pistää, voi lohduttaa mahdollisuudella vaihtaa paristot tämän jälkeen uusiin ja jatkaa laitteiston käyttämistä.

[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/6lkiblLfkVk” width=”480″ height=”350″ wmode=”transparent” /]

 

Yhtiön kehittämä ohjelmisto sisältää myös monenlaisia muita ominaisuuksia pelkän hukatun tavaran paikallistamisen lisäksi. Bluetooth-tarrojen sijaintia voi mm. seurata aktiivisesti ja mikäli jokin niistä lähtee loittonemaan älypuhelimesta, saa käyttäjä siitä ilmoituksen. Yhdellä älypuhelimella suositellaan kartoitettavaksi korkeintaan 20 tarraa kerrallaan.

Projektinvetäjien mukaan heillä on valmiina toimivia prototyyppejä laitteesta ja ensi vuoden maaliskuussa pitäisi tuote saada jo jakeluun asti. Projektille haettu 70000 dollarin panostus on jo saavutettu ja vielä on n. 30 päivää aikaa panostaa rahojaan tähän kiintoisalta kuulostavaan kehitelmään.

Tuotteen indiegogo-sivu

Edellinen artikkeliPäivän viraali: roiskevesitiivis Sony Xperia Tablet S -taulutietokone
Seuraava artikkeliEnsi-ilta olohuoneeseesi 35000 dollarilla