Elokuvateattereiden suurin huippuaika taitaa olla ollut laantumassa jo jonkin aikaa. Yleensä, jos elokuva ei nyt satu olemaan aivan erityinen, niin kirjoittaja ainakin itse odottaa DVD-julkaisua tai vastaavaa. Onhan kotona leffan katsomisessa tietyt etunsa. Mikäli ei koe leffateatterikokemusta välttämättömäksi, mutta haluaisi silti laillisesti nauttia juuri julkaistuista Hollywood-uutuuksista, niin Prima Cinema iskee juuri oikeaan paikkaan. Tietysti, kuten kaikkien uskomattomilta kuulostavien laitteiden kanssa, hinta lyö omat rajoituksensa huville.

Laite itsessään muistuttaa hieman perinteistä VRC- tai DVD-pömpeliä. Tällä laatikolla kuitenkin pystyy katsomaan juuri julkaistut elokuvat samaan aikaan kun ne teatterisaleissa pyörivät kelalta. Prima Cinema yhdistetään kotiteatterijärjestelmään tai sitten perinteiseen töllöttimeen HDMI-kaapelilla. Lisäksi leffojen lataamista varten tarvitaan tuttu RJ-45 -kaapeli. Boksin tarjonnan sanotaan perustuvan kullakin viikolla teatteriensi-iltansa saaviin filmeihin. Laite tukee sekä perinteisiä 2D-elokuvia että 3D-teknologiaa.

Leffojen luvataan pyörivän ilman alkubufferointia tai latausaikoja. Internetongelmienkaan ei pitäisi valmistajan mukaan haitata toistamista, sillä elokuvat ilmeisesti esiladataan laitteeseen. Prima Cinemaa suositellaan käytettäväksi kuitenkin vähintään 10Mbps yhteyden kanssa. Aivan kaikki eivät kuitenkaan pääse nauttimaan Prima Cineman tarjonnasta, sillä hintalappuun on lyöty 35000 dollaria eli pyöristettynä 27000 euroa. Tämän lisäksi joutuu pulittamaan 500 dollaria (380e) per elokuva.

Filmit ovat vesileimattuja, mikä pyrkii pitämään niiden laittoman levittämisen poissa kuvioista. Toimivuudesta kotoisassa Suomessa ei ole mitään tietoa. Luultavasti jokin tulee kuitenkin matkalla väliin.

Tuotesivusto

Edellinen artikkeliTavaroiden metsästystä sinihampaalla
Seuraava artikkeliPikselit silmillä