Japanissa kehitetty robottipuku on saanut hyväksynnän maailmanlaajuiselle levitykselle. Cyberdyne-nimisen firman kehittämä The Hybrid Assistive Limb eli HAL-järjestelmä koostuu robottijaloista, jotka kiinnitetään normaalien ihmisjalkojen sivuille.

Metallista ja muovista koostuva ulkoinen tukirankasysteemi on tällä hetkellä ensimmäinen robottisysteemi, joka on saanut hyväksynnän sairaanhoitokäytössä Japanissa. Laite itsessään toimii akkujensa virralla ja tunnistaa, tällä viikolla aiemmin esitellyn rannekkeen tapaan, lihasten liikkeitä. Valmistajan mukaan tämä tunnistus tapahtuu hieman jopa ennen lihaksia, mikä takaa luonnollisen liikkeen. Tokiossa käytössä on jo 330 robottitukirankaa 150 eri laitoksessa. Kyseistä systeemiä on alettu käyttää vuodesta 2010 lähtien ja sitä on voinut vuokrata muiden kuntoutusvälineiden tapaan n. 1500 euron vuosihintaan.

Yrityksen robottiasusta on kehitetty myös raskaampaa versiota esimerkiksi työntekijöille, jotka joutuvat käyttämään painavaa varustusta. Pikkuhiljaa robotit siis saadaan ehkäpä tukemaan myös suomalaisten kuntoutusta ja myöhemmin mahdollisesti myös fyysisen työn raatajien käyttöön.

Lähde

Edellinen artikkeliSika säkissä
Seuraava artikkeliSähköinen säilytystapa