Keinotekoisia käsiä ja jalkoja on jo saatavilla niitä tarvitseville potilaille. Nämä laitteet eivät kuitenkaan vielä ole tasolla, jota peleistä ja elokuvista on totuttu näkemään. Yksi kyseisten laitteiden puute on tunnottomuus mekaanisessa ruumiinosassa. Sveitsissä  ollaan kehitetty ensimmäinen keinotekoinen käsi, joka pystyy tuntemaan esineitä.

Tunnon lisäksiä tätä härveliä pystyy liikuttamaan ajatustensa perusteella, aivan kuten oikeaakin kättä. Laite liitetään kahteen käden ensisijaiseen hermoon elektrodien avulla. Näin aivoista tulevat signaalit käden liikuttamisesta voidaan siirtää laitteen pienelle tietokoneelle, joka hoitaa moottoreiden pyörittämisen halutulla tavalla. Tuntosensoreita löytyy jokapuolelta aina peukalosta ranteeseen. Kyseisen tekoraajan asentamista aiotaan kokeilla potilaalle, jonka nimi tullaan julkistamaan myöhemmin.

Ehkä tämä kyseinen käsi on vihdoinkin askel eteenpäin keinotekoisten ruumiinosien kehityksessä. Kyseinen laite ainakin mahdollistaa kätensä menettäneille potilaille mahdollisuuden taas tehdä edes joitain arkisia asioita, mikä on jo itsessään hieno asia.

Lähde

 

Edellinen artikkeliParisto, joka taipuu moneen tilanteeseen
Seuraava artikkeliPuhuvat kengät