Jo nykyisin on monia mahdollisia erilaisia maksutapoja luottokorttien ja jopa NFC-sirujen muodossa. PayTango pyrkii tuomaan yhden uuden keinon ostostensa lunastamiseen.

Kyseinen startup kehittää järjestelmää, jonka avulla maksaminen onnistuisi sormenjäljen perusteella. Kuinka kätevää olisikaan, jos kuluttaja voisi maksukorttien kaivelemisen sijaan vain tökätä sormensa lukupäähän ja maksaa täten ostoksensa?

Sormenjäljet voisivat mahdollisesti myös pitää kirjaa erilaisista alennuksista, joihin kyseinen käyttäjä on oikeutettu. Näin nämä vähennykset voitaisiin välittömästi yhdistää lopulliseen summaan ilman monimutkaisempia lipukkeita. Kyseistä systeemiä on kehittämässä neljä lähes valmistunutta opiskelijaa Carnegie Mellonin yliopistosta. Tällä hetkellä laitetta testataan kolmella eri alueella kyseisen yliopiston kampuksella. Opiskelijat ja mahdollisesti muutkin asiakkaat voivat rekisteröidä sormenjälkensä, maksutapahtuman yhteydessä, varta vasten kehitetyillä terminaaleilla.

Rekisteröitymisprosessi vaatii sormenjäljen, maksukortin sekä puhelinnumeron onnistuakseen ja vie aikaa kuulemma n. 6 sekuntia. Tämän kaiken mahdollistavien laitteiden kustannuksiksi on arvioitu korkeintaan n. 1300 euroa / kpl ja hintaa pyritään yhä alentamaan.

Lähde

Edellinen artikkeliDigitaalista veivausta
Seuraava artikkeliKilpailua silmistä