Jatketaan valoisilla aiheilla. Kuulutko siihen ryhmään, joka ei koskaan tunne värisevää kännykkää taskussaan tai kuule pientä pirinää laukustaan? Jos vastasit kyllä, niin EMBRACE+ kuulostaa oivalta avulta ongelmaan.

Ranteeseen napsautettava hilavitkutin loistaa eri väreillä kulloisenkin tilanteen mukaan. Esimerkiksi saapuvasta puhelusta voi ilmoittaa kirkas vihreä hohto ja tekstiviestistä vaikkapa oranssi vastaava. Kaikki värit ovat tietysti mukautettavissa omaan makuun sopiviksi mukana tulevalla softalla.

Puhelujen ja viestien lisäksi voi hälytyksiä ohjelmoida muun muassa vähäiselle akun varaukselle, heikolle signaalille, erilaisille sosiaalisten medioiden viesteille tai vaikkapa syntymäpäivän merkiksi. Tuotteen luvataan toimivan niin Android kuin iPhone -puhelimissa.

Lisäominaisuutena voisi mainita, että kyseinen ranneke on myös 100% vedenpitävä, joten se voi muistuttaa edellä mainituista asioista vaikkapa uimaan pyrähtävää henkilöä. Lataaminen tapahtuu micro usb:n kautta. Rahoitustavoite on saavutettu ja  nykyisellään tuote lähtee mukaan n. 46 euron hintaan postitukset mukaanlukien.

Lähde

Edellinen artikkeliHohdokkaita kasveja
Seuraava artikkeliLäpivalaisua tölkissä