Pulppuaviin juomavesilähteisiin törmää Suomessa melko harvoin. Tällaisen olen muistaakseni viimeksi nähnyt erään vanhan oppilaitokseni käytävillä. Idea toki on mainio. Rinser mahdollistaa veden nauttimisen hampaiden harjaamisen lomassa päätään ympäri ämpäri kallistamatta.

Laite on siis tavallinen hammasharja, mutta siitä löytyy ura, jota myöten hanasta suihkuavan veden suunta saadaan käännettyä ympäri. Toimintaperiaate tulee varmasti selväksi yllä olevan videon myötä. Pesuvälineessä on myös vaihdettavat harjapäät, joten siitä riittää iloa pidemmäksikin aikaa.

Tuotteen voi ennakkotilata itselleen hieman alle 20 euron, joka kuitenkin on melko monen halvemman hammasharjan hinta. Vaihtopäät kustantavat kahden kappaleen paketissa 1,5 euroa. Hauska idea, joskin ei välttämättä se kaikkein tarpeellisin, ellei koe päänsä kallistamista tarpeeksi hankalaksi tehtäväksi.

Lähde

Edellinen artikkeliPää pyörällä suunnasta?
Seuraava artikkeliKuudesti pyörähtävä ruuvinväännin