Johtava aurinkoenergia-alan yhtiö GOAL ZERO ja puhelinoperaattori AT&T ovat päättäneet yhdessä suunnittelufirma PENSA:n kanssa rakennuttaa aurinkovoimalla toimivia latauspisteitä matkapuhelimille. Kyseiset, Street Charge -nimellä kulkevat pisteet, tulevat nyt ainakin aluksi New Yorkin maastoon.

Telineistä löytyy USB-portteja sekä myös erilaisia latauspäitä. Virtaa yöllisellekin toiminnalle saadaan tolppien sisältä löytyvistä lithium-akuista. Härvelien prototyyppiä testattiin viime kesänä Brooklynissä ja se osoittautui toimivaksi ideaksi.

Lataustelineistä halutaan tehdä mahdollisimman helposti lähestyttäviä ja puoleensa vetäviä ”hengausalueita”. Ideasta tulee ainakin itsellä mieleen eräänlainen takapakki matkapuhelimien ja puhelinkoppien kanssa. Nimittäin nyt, kun se oma 700 euron puhelin on  piuhalla kiinni latauspisteessä, ei kyseisestä hökötyksestä pysty liikkumaan kovinkaan pitkälle. Täten esimerkiksi puheluiden soittaminen muistuttaa vanhaa kunnon puhelinkoppimeininkiä, ainakin osakseen.

Noh, ensimmäiset Street Charge -asemat näkivät päivänvalonsa 18.6, joten jäämme odottamaan käyttäjien kommentteja.

Lähde

 

Edellinen artikkeliHuoletonta valaistusta pyöräilyyn
Seuraava artikkeliKameroita kautta aikojen