NFC on ollut käytettävissä jo jonkin tovin. Vielä se ei ole kuitenkaan tehnyt varsinaista muutosta niin asiaan kuin toiseenkaan. Osasyynä lienee halvempien NFC-laitteiden puute, sillä lukija löytyy usein vasta useamma satasen maksavasta älypuhelimesta. Itse siruja sen sijaan saa melko halvalla ja nyt sellainen on myös upotettu sormukseen.

GEAK Ring mahdollistaa esimerkiksi puhelimen lukituksen avaamisen tai yhteistietojensa jakamisen sormen heilautuksella. Tietty tällaisessa härvelissä on aina ongelmana turvallisuus, sillä kuka tahansa voi kloonata kyseisen sirun tiedot itselleen. Toisaalta, kyllä kaikesta löytyy turvallisuusaukkoja niitä hakiessa.

Alussa kyseinen sormus toimii ainoastaan saman yrityksen julkaisemien älypuhelimien kanssa, mutta tukee myöhemmin myös muiden valmistajien luureja. Ennakkotilaus alkaa syksyllä ja sirun saa sormeensa hieman päälle 20 euron panostuksella.

Lähde

Edellinen artikkeliKameroita kautta aikojen
Seuraava artikkeliPitkiä lautoja ja rappusia