Matkapuhelimen käyttäjällä on jo jonkun aikaa ollut useita erilaisia tapoja täyttää kännykkänsä akku. Näistä esimerkkinä mainittakoot aurinkopaneeleihin perustuvat laturit tai käsin veivattavat vastaavat. Nyt käsitellään termodynamiikan avulla toimivaa mallia, joka ei vaadi käyttäjältään muuta kuin hyvät unenlahjat.

Brittiläinen teleoperaattori, Vodafone hiljattain esitteli keksimänsä ”voimataskun” ja makuupussin, jotka kummatkin pystyvät täyttämään alati hupenevat akut. Homma perustuu lämpösähköiseen ilmiöön ja sitä hyödyntäviin materiaaleihin. Periaatteessa juttu toimii siis siten, että esimerkiksi makuupussin toisella puolella on kylmän pään moduuleja ja vastapuolella lämpimän pään elementtejä. Näitä palasia kutsutaan termopariksi.

Kun lämpö nyt siirtyy fysiikan lakien mukaisesti lämpimästä kohti kylmempää pintaa, tuottaa se liikkuessaan sähkövirtaa. Lämpötilaerot aiheuttaa tietty sisällä nukkuva henkilö itse. Mistään aivan huimasta lataustehosta ei kuitenkaan ole kyse.

Kahdeksan tunnin unilla saa virtaa n. 24 minuutin puheaikaan. Vastaavasti sillä voi tuottaa 11 tunnin standby-ajan, joka jo on huomattavampi määrä. Nämä kaikki olettaen, että pussin sisällä köllöttäjän ruumiinlämpö on 37 astetta. Saisiko kipeänä ja kuumeessa oleva kaveri sitten enemmin sähköä aikaiseksi? Luultavasti kyllä.

Taskuversio taas lataa aktiivisen ihmisen akkuja neljäksi tunniksi yhden päivän aikana. Tällä hetkellä tuotoksia ei vielä pääse itse hankkimaan mistään, mutta ne olivat juuri testikäytössä The Isle of Wight -festivaaleilla.

Lähde

Edellinen artikkeliÄlykkäät sukat ohjaavat lenkkeilyä
Seuraava artikkeliGiant1227 – Valtava pöytälamppu