Tekniikka menee joskus hurjaa vauhtia eteenpäin ja välillä on jopa vaikea pysyä mukana menossa. Nykyään myös 3D-laseilla katseltavat elokuvat ovat tuttu näky leffateattereissa. Onneksi sentään vielä on yleensä tarjolla 2D-versiot niille, jotka eivät tätä uutta efektiä kaipaa. 2D Glasses -nimiset silmälasit sensijaan mahdollistavat kaikista elokuvamuodoista nauttimisen samalla tavalla.

Lasien kehittäjä itse kertoo kyhänneensä kyseiset kakkulat vaimoaan varten, koska tämä sai päänsärkyä kolmiulotteisia elokuvia katsellessaan. Hilavitkuttimen avulla kummatkin pystyivät menemään samoihin näytöksiin ja mies sai nauttia 3D-efekteistä. Tämän jälkeen pariskunta huomasi, että monella muullakin on samoja ongelmia 3D-elokuvien kanssa ja päätti laittaa tuotteensa myyntiin. Näin ainakin kuvaus kertoo.

Tiedä sitten, pitääkö kyseinen kertomus paikkaansa, mutta tällaiset lasit saa päähänsä noin kuudella eurolla.

Lähde

Edellinen artikkeliPorkkanoiden terotin
Seuraava artikkeliTile mullistaa kadonneiden tavaroiden löytämisen