Ainakin osa muistanee Etch A Sketch -nimisen piirtolaudan, johon saattoi muodostaa kaikenlaisia kuvioita kahta rullaa pyörittämällä. Nyt samanlaista tekniikkaa käyttää vesiväreillä maalaava Super Awesome Sylvia’s WaterColorBot.

Kickstarttaava härveli ei sen sijaan tarvitse ihmiskäsiä itse piirtoprosessiin vaan maalaamisen hoitaa robotti. Kuviot suunnitellaan mukana tulevan ohjelmiston avulla ja siirretään USB-kaapelin avulla koneeseen. Laite tulee halvempien 3D-tulostimien tapaan itse koottavassa muodossa. Hintaa halvimmalla setillä on tällä hetkellä n. 225 euroa. Mukana on kaikki tarvittava vesivärejä ja maalauspaperia myöten.

WaterColorBot on ollut mukana jo muun muassa RoboGames-kilpailussa, jossa se sijoittui toiseksi. Tämän lisäksi se oli myös näytillä White House Science Fair -näyttelyssä. Lähinnä tällaisen härvelin kanssa tulee kysymykseen sen tarpeellisuus. Tietty sen avulla oppii jotakin robotiikasta, mutta toisaalta se poistaa kaikki taiteelliset vivahteet tuotetuista maalauksista.

Lähde

 

 

Edellinen artikkeliSmart Bedding helpottaa petaamista
Seuraava artikkeliSponsoroitu artikkeli: Diablo III saapuu viimein pelikonsoleille!