Tietty lusikan kaivamisessa astiakaapista on hieman vaivaa, mutta sekoittimen sisältämä kaakaomuki on silti hämmentävä keksintö

Talking MOO Mixer koostuu noin 0,35 litran lasimukista, jonka pohjassa on pyörivä vispilä. Kahvassa olevaa nappulaa painamalla saa sisällön sekoittumaan nopeasti ja vaivattomasti. Virtaa antaa kaksi AA-paristoa, jotka pitää ostaa erikseen. Tämän sekoitusprosessin lisäksi härveli ammuu niin kauan kun virtanappulaa pidetään pohjassa. Mukana tulee myös kansi kupille, mikä voi olla hyödyksi sekoituksen aikana.

Laitteen saa itselleen hieman alle 14 eurolla. Onhan tällä ainakin jonkin verran hupiarvoa ja jääpähän ainakin yksi lusikka puhtaaksi. Ehkäpä härveli soveltuu myös muiden juomien kuin kaakaon sekoittamiseen ja olisi täten edes hieman käytännöllisempi.

Lähde

Edellinen artikkeliArvotavarat piiloon pistorasialaatikkoon
Seuraava artikkeliiPhone-kotelo yhdistettynä linkkuveitseen.