Onneksi emme aikanakaan vielä elä joidenkin elokuvien dystopisessa maailmassa, jossa ydinsota on tuhonnut puolet väestöstä. Radioaktiivista säteilyä syntyy sen sijaan muistakin lähteistä kuin pelkistä atomipommeista. MTM:n suunnittelema rannekello auttaa tarkkailemaan säteilymääriä vaikkapa bussia odotellessa.

Ajannäyttäjää on vielä jäljellä mustana tai hopeisena maalatuissa titanium-kuorissa. Ionisoivaa säteilyä mitataan sisäänrakennetun Geiger-Müller -putken avulla. Hetkittäisen säteilytason lisäksi rannekello osaa mitata pidemmällä ajalla kasaantuneen säteilyn määrää asteikolla 0,0001-9999 millisievertiä. Lisäksi laitteeseen voi asettaa hälytyksen aina 9,999 millisievertiin asti.

Härvelin kellotaulu on analoginen, mutta säteilymäärä näytetään pikkuruisella nestekidenäytöllä. Saapa kellonajankin tarvittaessa siirrettyä myös pikkunäyttöön. Tuotteita on valmistettu rajoitettu 1000 kappaleen vedos ja yhden niistä saa itselleen noin 1130 euron panostuksella.

Lähde

Edellinen artikkeliShakoolie on pidike suihkujuomille
Seuraava artikkeliCoreglow on pimeässä loistavaa soraa