esa

Nykyiset 3D-tulostimet pystyvät tuottamaan esineitä yleensä ainoastaan erilaisista muovimassoista. Euroopan avaruusjärjestö (ESA) käynnisti hiljattain AMAZE-nimisen projektin, jonka tarkoitus on mahdollistaa 3D-osien tulostaminen metallista esimerkiksi avaruusalusten käyttöön.

Tulostustekniikkaa tutkitaan muun muassa sen takia, että se on tarkoitukseen nähden kustannustehokkaampaa kuin nykyiset menetelmät. Lisäksi tavoitteena on vähentää syntyvää jätemateriaalia ja tuottaa kevyempiä osia. Etenkin yli jäävän materiaalin osalta voitaisiin saavuttaa suuria säästöjä, sillä tällaiseen tarkoitukseen soveltuvat metallit ovat yleensä hyvin kalliita tuhlattavaksi. Lisäksi tulostamalla tuotetut yhtenäiset kappaleet ovat erittäin kestäviä kaikissa suhteissa. Tämän takia ne soveltuvat hyvin vaikkapa satelliittien osiksi.

Projektin budjetiksi on arvioitu 20 miljoonaa euroa ja sen parissa työskentelee 28 yhteistyökumppania. Eurooppa ei ole kuitenkaan ainakaan vielä edellä tulostustouhussa, sillä Nasa ilmoitti jokin aika sitten valmistaneensa 3D-tulostetun suuttimen rakettiinsa.

Lähde

Edellinen artikkeliPrecision Guided firearm – Tulevaisuuden metsästyskivääri
Seuraava artikkeliSpike – tarkkaa lasermittausta ja 3D-mallinnusta kuvien perusteella