Hieman suuremmatkin pyörillä kulkevat ajoneuvot juuttuvat melko helposti syvempiin lumikinoksiin. Tällaisessa maastossa pärjää parhaiten tietty telaketjuilla, mutta toisaalta niiden käyttäminen muunlaisessa ympäristössä taas tuo omia ongelmiaan. Track N Go on systeemi, jonka avulla renkailla varustettu ajoneuvo voidaan kytkeä telojen päälle. Nämä sitten rullaavat pyörien välityksellä, joten ne eivät myöskään vaadi minkäänlaista lisävoimanlähdettä.

Neljä telaa voidaan kiinnittää 15 minuutissa ilman minkäänlaisia ajoneuvoon tehtäviä muutoksia. Aivan kaikkiin ajoneuvoihin tämä järjestelmä ei kuitenkaan sovellu, vaan kiinnitettävältä autolta vaaditaan muun muassa sopivat renkaat sekä riittävän tehokas moottori. Se, saako näitä käyttää tieliikenteessä, riippuu ihan kulloisenkin maan lainsäädännöstä.

Tietenkään tällaisilla ei välttämättä tekisi juuri mitään vähälumisilla alueilla, mutta varmasti jossain päin maailmaa tällaiset nopeasti kytkettävät telat voisivat todella tulla tarpeeseen. Yksi telasysteemi painaa 145 kg, joten niiden kuljettaminen kiinnitettäväksi voi aiheuttaa hieman ongelmia. Hintaa tuotteella on tuolla Amerikan mantereella lähes 20000 euron verran ja ulkomaille toimitettuna luultavasti vielä vähän enemmän.

Lähde

Edellinen artikkeliCold Steel Shark Tactical Marker – Rajumpiakin kolhuja kestävä tussi
Seuraava artikkeliBartendro – robotti baarimikon tilalle?