http://www.youtube.com/watch?v=UFd6WsObOu4

Jälleen kerran YouTubesta löytyi mielenkiintoinen video uudenlaisesta keksinnöstä. Nyt kyse on inFORM-nimisestä systeemistä, joka pystyy tunnistamaan ilmassa leijuteltavat kappaleet ja muuttamaan muotoaan niiden perusteella.

Systeemi on MIT Media Lab:n aikaansaannos. inFORM koostuu 90 pienestä moottorisuidusta pylväästä, jotka voivat nousta tai laskeutua eri tasolle. Tästä tulee hieman mieleen nykyisinkin kauppojen hyllyiltä löytyvät härvelit, joissa on pieniä pinnejä. Näihin hilavitkuttimiin voi sitten muodostaa kolmiulotteisia kuvioita vaikka kädellä painamalla. Tämä keksintö eroaa edellä mainituista kuitenkin sillä, että se pystyy jäljittelemään muotoja ilman varsinaista kosketusta alkuperäiseen kappaleeseen.

Videolla järjestelmä esimerkiksi tunnistaa korin sekä jopa sen sisällä olevan pallon. Näin ollen myös toisen kappaleen sisällä oleva esine voidaan mallintaa levylle. Tietysti palkkeja lisäämällä saisi vielä tarkempia tuloksia, mutta kyllä laite on jo vaikuttava tällaisenakin. Lisää infoa löytyy aiheesta kirjoitetusta raportista, joka on kooltaan useamman A4:sen luokkaa. (PDF täältä)

Edellä mainitusta dokumentista löytyy paljon tarkempaa infoa myös laitteen toiminnasta siitä kiinnostuineille, mutta nopeasti mainittakoon, että tekniikka hyödyntää muun muassa Kinect-sensoria sekä projektoria.

Lähde

Edellinen artikkeliV8-moottori solenoidien avulla
Seuraava artikkeliPimeässä hohtavaa jäätelöä tyyriillä hinnalla