Erilaisia pienehköjä Bluetooth-yhteyteen perustuvia jäljittimiä on markkinoilla jo lukuisia erilaisia. Vaikka nämä melko pieniä ovatkin, eivät ne kuitenkaan sujahda esimerkiksi lompakkoon yhtä kätevästi kuin tämä luottokortin kokoinen jäljitin.

Find’Em Tracking -niminen järjestelmä koostuu 2 mm ohuen luottokorttiosan lisäksi matkapuhelimeen ladattavasta softasta. Tällä ohjelmistolla tehdään aluksi vaadittavat konfiguraatiot. Sen jälkeen sovellus ilmoittaa automaattisesti, jos jäljitinsiru lähtee määritettyä etäisyyttä kauemmaksi käyttäjästä. Tällainen luottokorttimalli voisi varmasti ehkäistä esimerkiksi taskuvarkauksia, jos lompakon omistaja vain saa tiedon näpistelijästä riittävän nopeasti.

Ilmoituksia voi asettaa kuuden, yhdeksän ja kahdentoista metrin etäisyyksille. Maksimijäljitysetäisyys on lähes 46 metriä. Toimintaa varten vaaditaan Bluetooth 4.0:lla vaarustettu Android- tai  iOS-älypuhelin. Kortin paristo kestää jopa 18 kuukautta, jonka jälkeen sen voi vaihtaa uuteen samanlaiseen nappiparistoon. Yhden jäljityskortin voi tilata lompakkoonsa noin 19 euron hintaan.

Lähde

Edellinen artikkeliCircuit Scribe on sähköpiirejä piirtävä kuulakärkikynä
Seuraava artikkeliDIWire auttaa vääntämään asioita rautalangasta