Eilen kirjoittelin sähköisistä kirjoistaan tunnetun firman puhelinkonseptista, joka perustui E Ink -näyttöön. Myös Venäjällä on lähdetty leikkiin mukaan, sillä paikallinen puhelinvalmistaja nimeltään Yota on tuottanut oman älypuhelimensa, josta löytyy kaksi näyttöä.

Puhelimen takaa löytyvä näyttö hyödyntää E Ink -teknologiaa, kun taas toiselta puolelta löytyy normaali värejä toistava kosketusnäyttö. Kyseinen vekotin on samalla myös firman ensimmäinen julkaistu puhelin. Yotaphonesta löytyy kahden näytön lisäksi kaksiytiminen prosessori 1,7 Ghz kellotaajuudella, 2 GB RAM:a sekä Android Jelly Bean -käyttöjärjestelmä.

Puhelin on suunniteltu kilpailemaan ns. kalliimman hintaluokan laitteiden kanssa ja sitä aiotaan myydä 20 eri maassa. Suoraan ruplahinnasta käännettynä älypuhelin kustantaa noin 440 euroa, joten aivan jokaisen kansalaisen kapulaksi tästä ei ole. Kilpailuasetelmaa heikentää myös se, että Yotalla ei ole takanaan samanlaista kannattajajoukkoa kuin esimerkiksi Applella tai Samsungilla. Laite on kuitenkin kieltämättä kiinnostavan oloinen viritys.

Lähde

Puhelimen kotisivu

Edellinen artikkeliÄlypuhelin E Ink -näytöllä
Seuraava artikkeliMicrosoft kehittää älykkäitä rintaliivejä, jotka estäisivät tunteista johtuvan napostelun