Ultraäänen avulla on jo jonkin aikaa pystytty leijuttamaan ilmassa erinäisiä pieniä kappaleita. Nyt tätä tekniikkaa on laajennettu siten, että näitä pikkuisia esineitä voidaan liikutella mihin tahansa pisteeseen kolmen akselin muodostamassa avaruudessa.

Tokion yliopiston tutkijat kehittivät tämän ultraääneen perustuvan systeemin, joka pystyy kuljettamaan kappaleita suuntaan jos toiseenkin. Esineitä leijutetaan kolmiulotteisen seisovan aaltoliikkeen avulla. Kohde vangitaan yhden pisteen ympärille, jonka jälkeen tätä paikkaa liikuttamalla myös kappale seuraa mukana. Paikkaa voi vaihtaa joko aaltoliikkeiden taajuutta tai vaihetta muuttamalla.

Tekniikan avulla onnistuu monien erilaisten kappaleiden leijuttaminen aina ruuveista vesipisaroihin. Lisäksi ilmassa olevat kappaleet voi milloin tahansa napata pois vahingoittamatta omaa kättään. Laite on myös ihmiskorvalle äänetön, sillä ultraäänet ovat kuuloalueemme yläpuolella.

Lähde

Edellinen artikkeliUusi keinotekoinen lihas on 1000 kertaa ihmisen sisältä löytyviä voimakkaampi
Seuraava artikkeliAustralia lisäsi yli 300 haikalaa Twitteriin